Transsendenttinen Meditaatio

TM-uutiskirje
2009-2015

Arkisto

GQ-lehti opastaa miehiä
Transsendenttisen Meditaation pariin

Kansainvälinen miesten elämäntyylilehti GQ Magazine kirjoittaa Yhdysvaltain syyskuun numerossaan Transsendentti­sesta Meditaatiosta otsikolla "The Totally Stressed-Out Man's Guide to Meditation" eli "Täysin stressaantuneen miehen opas meditaatioon".

Artikkelin kirjoittaja Josh Dean perehtyi aiheeseen aloittamalla itse TM-harjoi­tuksen. Hän tuo esiin, miten TM on alkanut nousta Yhdysvalloissa osaksi valta­virtaa, kuten jooga aiemmin, niin että konservatiivisemmatkin ihmiset voivat hyvin ottaa sen osaksi elämäänsä.

Julkisuudessa tunnetuista TM-harrastajista kirjoittajan huomiota on herättänyt erityisesti Ray Dalio, joka on maailman suurimman riskirahaston Bridgewaterin perustaja ja puheenjohtaja, ja Yhdysvaltain 33. rikkain mies. Dalio aloitti TM-harjoituksensa collegessa 40 vuotta sitten ja sanoo, että se on "suurin yksittäi­nen syy kaikelle menestykselle, mitä olen saavuttanut." Hän sanoo myös, että TM harjoittaa aivoja ylläpitämään "tyynen ja selväpäisen tilan", jossa hän tuntee olevansa "kuin ninja", niin että ongelmat tulevat hänen eteensä ikäänkuin hidastetulla vauhdilla.

Josh Dean käy TM-opettajansa kanssa tapaamassa toista finanssialan johtajaa, joka haluaa esitellä TM-tekniikan työntekijöilleen. Nigol Koulajian, Quest Partners -rahaston perustaja, kertoo harrastavansa liikuntaa ja joogaa, mutta tärkein osa hänen kunto-ohjelmaansa on TM: "Teen sen päivittäin, tapahtui mitä hyvänsä. Minusta tuntuu, että jos en tee sitä, toimintani sinä päivänä ei ole samalla tavalla laadukasta." Hän kertoo myös huomanneensa, 20 vuoden työ­kokemuksensa pohjalta, että useimmat ihmiset pelkäävät ajatella itsenäisesti ja seurata vaistojaan; siksi he tekevät päätöksiä liian paljon ulkoisten vaikutteiden ohjaamana. "TM on antanut minulle tuntumaa siitä mikä on todellinen sisäinen käsitykseni asioista. Ellen harjoittaisi TM:ää, menisin vain joukon mukana."

Artikkelissa tuodaan esille stressin haittavaikutuksia ja Transsendenttisen Meditaation tutkittuja hyötyjä stressinhallinnassa, ja vakuutetaan – Josh Deanin TM-opettajan sanoin – että se toimii vaikka siihen ei uskoisi ollenkaan.

Josh Deanin oma kokemus TM-harjoituksesta on vaihteleva, kuten aloittelijalla usein. Osa hänen meditaatioistaan tuntuu helpoilta ja 20 minuuttia kuluu nope­asti; juuri näiden jälkeen hyödyt – varsinkin levollinen ja selkeä mieli – tuntuvat kaikkein konkreettisimmilta. Hän kirjoittaa, että vaikkei olekaan saavuttanut Dalion ninja-tason kokemuksia, hän kokee pystyvänsä keskittymään paremmin käsillä oleviin tehtäviin, ympäröivistä häiriötekijöistä huolimatta. Ja jatkaa harjoi­tustaan päivittäin.

Lue GQ-lehden artikkeli:
gq.com/life/health/201309/gq-transcendental-meditation-guide


tm.org/blog/meditation/the-totally-%E2%80%A8stressed-out-%E2%80%A8mans-guide-%E2%80%A8to-meditation